VAMMAISET JA VAMMAUTUNEET

Muuttuneet riesat.

2012-03-06T09:44:00.002+02:00

Riivaajat on vaihtunnu!!

Vaihtelu virkistää, sano piru ku häntäsä maalas. Eipuhettakaa enää mistää vanhoista menetelmistä, ne voi lukee tosta alempaa, enniitä viitti/jaksa alkaa nyt luetteleen. Ehkäpä edellinen riivaajaporukka on nytlomalla tai eläköitynny, tai sitte siirtyneet jotain toista riivaamaa. Mene jatiedä.

Hermokipulääkkeet on nyt 2/3 vahvuudella. En millää viittismennä ylemmäs, eli niellä enempää nappeja päivässä, koska sieltä maksimista onniin saatanan tuskallista tulla taasen alas. Vierotusoireet on niinhelvetiliset et mielummin kärsii hiukka enempi kipua, ku menee sinnemaksimiin... Koitan nyt pysyy tässä määrässä, vaikka kyllä tiedän, että kunseuraavaan operaation kipupolilla on nyt noin 6 viikkoo aikaa, nitodennäkösesti jou’un meneen sinne maksimitasolle. No, se on sen ajan murhe.

Uusin riivaaja on nyt alottannu vähillä, eli vaan kolmejuttua on keksinny alkuusa. Ne on tosin huomattavasti kivuliaammat ku edellisetyhteesä: No, mistä sitä alottas. Vaikka liikkumisesta. Kun painat jalanlattiaan, kulkee jalkapohjasta jalkoja ja selkärankaa pitkin aivoon astiraastava sähköinen hermokipu ja joka askeleella tuntuu siltä, kun migreenissäpahimmillaa. Mut vaan sen aikaa kun on painoa varattu jalalle. Ja kummankikintun kanssa ihan sama juttu. Mielenkiintosta, eikö?

Toinen keksintö on sellanen, että tää riivaaja vetää hermojasormien ja varpaitten päistä ulos. Onko sulle koskaa tehty juurihoitoo ilmanpuudutusta? Samallai kipu tää on. Ihme kyl et riivaaja antaa mun kirjottaa, seei satu yhtää. Mut otappas veitsi kätee ja leikkaa leipää. Kyllä tulee sellasetsävärit et veitti tippuu saman tien käestä lattialle. Kontallee ei kannata enäämennä missää nimessä, koska sillo tulee sellasset sävärit et meinaa pääkoppapimetä. Kokeiltu on, meinaan yhen ainoon kerran.

Kolmas liittyy lihaksii: Kun jotain lihasta kuormitat, eliteet jotain, ni tuntuu kuin pitkät terävät kynnet pureutus lihaksee ja repissitä riekaleeks. Oon miettinny mikä sitä parhaiten kuvailis. Jos vaikka tällee:Otappa purjoa tai kaalia ja revi sitä niin paksuina paloina kun kykenet. Ehkäsiitä sais pikkasen tunnetta. Ei toi kyl sitä kuvaa, mut jos tuumais et vaik leijjonarepis sulta jalkaa irti tai raastais sun lihaksias koukkukynsillää, ni sesaattas antaa osviittaa.

Mut mikäs mulla täs on köllötellessä. Kivut pysyysiedettävällä tasolla kun pysyy makuullaa, on lämmintä, koira lämmittää jalkojaja kaks kissaa on lähellä: Toinen kyles ja toinen rinnanpäällä.

Mut kyl mua oikeesti vituttaa… nää kivut…

Mielenkiintonen aamu, tänään.

2012-01-24T10:15:00.001+02:00

Tää aamu olikii mielenkiintone.

Eilen illalla oli olo niin hyvä, et otin yötävasten vähemmänhermokipulääkettä ku normaalisti. Mulla on vakava selkäydinvamma ja lääkärikuvaili sen tälleen: Otetaan piuha missäon paljon johtoja sisällä, katkastaan se ja sitten painetaan ne katkastut päättoisiinsa. Ei takuulla osu oikeet johot kohilleen.

Meinaa sitä, että aivosta lähtevä käsky ei mee perilleniinku pitäs. Sinä vuonna kun selän romahtaminen tapahtu (niin lekuri sitäkuvaili), ei armaassa Suomenmaassa ollut mun lisäks kun kaks ihmistä jolla ko.vamma oli ja tuli. Mä, hoitava lekuri ja joku kolmas.

Aamulla kun heräsin, tiesin ja tunsin heti, et tää päivämenee pelastusarmeijjalle: Alotetaas alhaalta ylöspäin: Riivaajat kiskoopihdeillä varpaankynsiä irti. Samalla koittavat katkoo varpaita. Lattialle onkaadettu terävii kivenmuruja ja jalkapohjissa on veitset, se teräväks hiottu puolinahkaanpäin. Jokanen nivel joka saa rasitusta: On kun sais sähköiskun ja kunoon niitä paljon oikeesti saannut, tiiän kuinka se säväyttää.

Jaloissa reisistä alaspäin ei oo kosketustuntoo, eikäsenpuolee refleksejäkää. Sadat kylmät ja kuumat sukkapuikot lävistää lihakset.Käsissä havaittin uudet vaivat. Sormista toimii vaan peukut ja etusormet,vasemmassa heikosti.

Olipa mielenkiintonen vaihe ottaa napit ja kulauttaa sitävitun mustikkakeittoo ja juua päälle vettä. Lasi ei pysynny käsissä, joten joinsuoraa purkista ja kraanasta. Vaikka sisälämpötila on +23 astetta, tartteepukee paljon päälle, kun luusto on jääkylmä, tai ainakin tuntuu siltä. Kolmetpitkät housut ja neljät villasukat ja paitoja kolme. Onneks peukut saakäännettyy koukkuu, niitten avulla sain housut puettuu. Siis sellasset mis eioo vetskaa eikä nappei. Sukkia en muuten saannu jalkoihini, hain sitsukanvetolaitteen ja niillä ne sujahti helpohkosti jalkoihin. Siinä vehkeessäon vaan se vika, et se kiskoo sukat liian kireelle. Varpaisii sattuu lisää.

Paidat, kengät ja takki oli helppo nykästä niskaan,vetskarin nyin hampailla kiinni. Siihe on laitettu sellai kangassiivu mist seonnistuu. Koiralle tartti laittaa sellasset valjaat, et on herkkä se lukkomekanismi(mettästysvaljaat, koira saa ne kiskottuu päältää jos jää niistä johonkikiinni). Fleksiä en saannu vyöllä sidottuu itteeni kii, joten se jäi kotii.Kepit matkaan ja mettään.

Ainii, jäi kertomati ettei jalat pidä alla, jos ne joutuuhiukkasenki koukistaan. Kävelin siis lilliputtiaskeleita, jalat tönkkösuorana.Noin 50m pääsin ja siihen jäin. Sanoin koiralle, et käy paskalla. Kyl se jotietää kuin on huonona päivänä toimittava. Kävi vaan nopsaa tarpeillaa ja tuliheti takas. Köpöttelin takaspäin ja tavattii yks tuttu jonka kans höpistiisenverra et alko vilu hiipimää kimppuu. Tartti jättää jutut kesken ja köpötelläkotiipäin.

Ulko-ovella kävi huonosti. En ollu asiaa ajatellu yhtää.Avaimet kyllä sain taskusta, mutta kahessa tänää toimivassa sormessa ei olluvoimaa vääntää lukkoo auki. Meijjän rapussa asuu vaan 10 ihmistä. Osa yötyössä,osa päivä ja sitte 3 päivät pää-osin kotona viettävää. Yötyöläisii ei voivaivata pikkuasian takia. Soitin ekaa summeria, mis on ihminen päivät kotona.Ei vastaa ja vast sit tajuun kattoo, ettei sen auto oo pihas. Toka, ei vastaa.Ei oo taaskaa laittannu kuulokojetta korvaasa. Kolmas, vastaa.

Hän tulee onneks avaamaa mulle ton kämpän oven ja päästääsisää.

Pedin sain jotenkuten pedattuu, mut kaikki muut hommat jäisitte tekemäti. Jos iltapäiväl pystys, ainaki ennen enneku Vaimo tulee töistää.Sormet ja kädet tekee melkein mitä huvittaa, tänää. Siks tän tarinankirjottaminen kesti poikkeuksellisesti 2tuntii ja 5 minsaa päälle.

Vitt…eiku kettumaisemmukavaa päiväjjatkoo sullekkii sinne!!

Voihan kipu!

2012-01-18T12:39:00.001+02:00

Jaahas, oliskos vuorostaa valittelun aika. Siis oman voinninvaa, ei muuten.

Tää ilmojen eli kelien vaihtelu on kans yhtä helvettiä. Yhäedellee sanon, et oon aika paha ukko ollu edellises elämässäin, ku tälleevielkii rankastaa. Oppimistahan tää elämä on, hamaan loppuun saakka.

Suurimmat juilimiset alko perjantaina, 13. päivä. Yön ekallatunnilla iski 20v tauon jälkee ihan uskomaton migreeni. MEINASIN jo sanooVaimolle, et tilaas pojat hakeen mut piipaa-autol, mut maltoin ny kummiskii.

Sit oli sellain migreenin jälkeinen hönttipäivä, kunnesillalla suihkussa ollessain iski aivan älytön migreeni päälle. Niin kova etlöysin itteni pesuhuoneen lattilata. Nurin olin keikahtannu. V toi nopsaatäsmälääkettä ja olisko se ollu tunnin hujakoilla aika kun pystyin jo oleen.Sanoin V:n mulle täsmälääkkeitä tuodessa, et jos multa menee taju tai alkaakroppa krampata, ni oitis tilaa kyyti.

Ei tarttennu onneks vieläkään nöyrtyä moiseen kyytiin.Sitähän saattais jopa tuntee ittesä kipeeks, jos ambulanssin kyytii joutusturvautuun.

Säänvaihtelut on oikee ei toivottu ilmiö. Aikasempienriivaajien kidutuskeinojen lisäks on nyt keksitty sellanen, että laittavatluuston jäästä, hiilihappojäästä (jotain miinus 79 astetta, tai jotainsinneppäin) Se sattuu muuten ylättävän napakasti kun tuntuu että luusto sisälläpakastaa koko ~~äijjän~~ ukkelin. Oonhan mä tällassesta kuullu ja lukennu,mut kipuna tää on ihan uus tuttavuus. Palelee aivan mielettömästi, vaikkaruumiinlämpö on mittarin mukaa kohillaa.

Oon varmaa edellises elos palellu riittävästi, kun nykyäätai oikeestaa koskaa en oo välittäny kylmästä. Siis tykänny, kylmästä, minä enoo. Tää on aivan erilaista palelua kun flunssassa tai lenssussa on ollu tapanatuntea ja palella. Tää on jotain aivan kokonaisvaltasta mihkä ei ees kuumansaunan lauteilla istuminen auta. Hiki kyllä tulee, juu, mut entistä enempi vaanpaleltaa. Noita muita kipuja en ny viitti alkaa kirjotteleen, ne selviää tuoltajostain aikasemmasta kirjotuksesta. Lukekoot sieltä ketä kiinnostaa.

Kesä, tule jo ja viivy pitkään!

Joulun aika.

2011-12-24T00:00:00.000+02:00

Oon kuullut kahdelta yksinäiseltä kipeeltä, et joulu ja muut juhlapyhät on yksinäiselle ihan kamalia viettää aikaa. Kun tietää että 'kaikki' muut remuaa ja juhlii jossain porukassa, ystäväpiirissä tai sukulaisissa ja itse on vaan itsensä seurassa.

Likanpoika, 4 vuotta, sanoo hyvin usein että miks sä pappa tiiät ihan kaiken. No, kyselyvaiheessa olevasta lapsesta saattaa niin tuntua. En kuitenkaan tiedä minkälaisia juhlanviettoja yksinäisille tarjotaan. Kuullut olen että esim. seurakunnilla ja joillain yhdistyksillä sellaista toimintaa on ja sitten osa menee lähikapakkaan aikaa tappamaan.

Mietimpä mitä itse tekisin vastaavassa tilanteessa: Sukulaiset. En taatusti änkeytyisi kenenkään luokse ja säälistä kutsuttuna viellä vähemmän. Ystävien joulua en lähtisi pilaamaan. Kapakka, no en varmana menisi. Vaihtoehdot taitaisi olla tasan siinä, että käpertyisin itteeni kämpässäni.

Kun on taksikuskeihin suivaantunnu (joko ovat naama norsunvitulla krapulaisena tai sitten yltiöystävällisiä kokoajan höpöttäen) niin en voisi kuvitellakkaan joulua eituttujen parissa.

Jos minua tietävämmät ja kokeneemmat laittaisivat kommenttia, niin ehkä jollekkin niistä siunaantuisi apua juhlapyhiin nyt ja tulevaisuudessa.

Nyt kumminkin toivotan kaikille eläjille tasapuolisesti mahdollisimman kivutonta, masentumatonta ja mukavaa joulunaikaa.

Katotaa muutama kuva

2011-12-22T09:12:00.000+02:00

Viiminen lähtijä tokavikana päivänä päikkäreillä.

Tällanen varustus on mulla kun risuja, roskia ja muuta ryönää keräilen pihasta. Noukkija ja kassi.

Vika lähtijä hetkeä ennen uuteen kotiin lähtöö. Tosta tuli nimeltään Santtu.

Papan sylissä on välillä ruuhkaa... Kyl sitä voiki ihminen olla ruma vanhana, siis minä.

Oirehtii.

2011-12-21T14:35:00.001+02:00

Mul on ihan hemmetinmoiset vierotusoireet.

Kuuma kylmä sekunnin välein, välillä hiki valuu päästänorona. Tää oli oletettavissa, kun hermokipulääkettä jouduin viimosen viikonsyömää täyden määrän eli 9 nappii/vrk. Oon vähentänny kipulekurin ohjeen mukaa,tapletti/3päivää silleen, et nyt menee ’vaan’ 6 nappii /päivä. Nollille oistarkotus päästä vuodenvaihteen jälkee.

Ihan ihmeellisii kipuja ja särkyjä keho keksii et nappaisinlisää nappia vattani käsiteltäväks ja suonieni kuletettaviks. Välillä ihankramppaa keho. Oon pirtee ku peipponen ja minuutin kuluttua niin väsy et voisinnukkuu viikon. Räkä valuu nokasta ja vilu värähyttelee luita. Elukatkaa ei tuumun päälle tai jos tulee, lähtee heti itteesä ravistellen pois.

Tiesin mä tän mut ihmeellisesti sitä ihminen unohtaa, vaiksamas tilas olin viimeeks 6kk sitte. Sitä aina toivoo ettei 6nappii/päivätarttis ylittää, mut kun kipu oikeen sivaltaa ruoskallaa, ni sitä luovuttaa janostaa lääkitystä. Lekuri on sanonnu et mielellää ei yli 6nappii /vrk, mut joskipu on sietämätön, voin nostaa ysiin.

Ihan oma vika tää on, kärsin nyt kun on kärsittäväkskäsketty. Ei tää kivaa oo, mut ei vissii ihan kestämätöntäkää. Helpottaa tää joviikos, parhaimmillaa lauantaiks eli j-aatoks.

Syrjäytynyt.

2011-11-25T07:56:00.001+02:00

Syrjäytyminen, mitä se on.

Kipeeät syrjäytyy usein. Omalla kohadalla kyse onlaiskuudesta. Kyllä sitä alkuunsa jakso kertoa kysyttäessä, vaivastaan, muttaajanmittaa se samojen asioitten kertominen alko tympimää. ’Eiks sille vois tehäjotain, vaikka leikata’. Argh! Kun ei oo mitään leikattavaa.

Mulla tapahtu selän romahtaminen. Vuodessa katos pituudesta5 cm. Pituus mitattiin joka kuukaus, aina samalla kellonlyömällä. 5cm, eikuullosta pahalta, pituuttahan se vaan on. Joo, kiitti vaa. Vanhat ihmisetpainuu kasaa, mut entäs keski-ikänen ikäsä hulluna urheillu ukonreuhake.

Mitä täs sit tapahtuu, se tartti saada ensin selville. Sullakuule noi alimmat selän välilevyt katoaa. Miks, siihen ei nykylääketiede osaavastata. Harvinaista tää kyllä on, jailmeisen kivuliasta. Ei tunneta parannuskeinoa, ei edes keinoa hidastaa. Kyllä,kivuliasta on. Ennen kun mun kohalle osu se oikee lekuri joka laittokipulääkityksen kohillee ja hommas mut kipupolin asiakkaaks, olin jo aikalaillatarkkaan suunnitellu kuinka täältä lähden omankäden kautta.

Sitten siihen syrjäytymisee. Ei viitti lähteä, kun kivut onseuraaavina päivinä liian kovat (”saavutettuun hyötyyn nähden”). Muutamankerran kun joudut kieltäytymää, niin sua ei enää kutsutakkaan ja siitä sekunnon syrjäytyminen alkaa. Mulla se on jo mennyt siihen, että katson tarkkaanmillon vien koiran ulos. Sillon kun on mahdollisimman vähän (uteliasta) väkeäkiusallisine kysymyksineen. Kauppareissut ja kaikki liikkuminen: Silloin kun onmahdollisimman vähän tuttuja liikkeellä. Huomaamattomat vaatteet, huppu päässäja katse maahan luotuna.

Kyllä ne oikeet kaverit (ystävät) käy ja soittaa ihantarpeeks. Se nyt vaan menee silleen että kun sattuu joskus sellanen päiväkohdilleen, että lääkitys onnistuu ja pääsee johonkin lähtemään, sitä meneekaupungille hoitelemaan asioitaan. Ei tulis mieleenkään mennä esimerkiksitapaamaan suvun vanhinta elossa oleva henkilöä. Tai muuta tuttua.

Itsenäinen on syrjäytynytkin.

Sudenhetkel.

2011-11-01T00:30:00.000+02:00

Tän höpinän ilmestymispäivä on 1.11.2011, kirjotan tänillalla 23.10.2011.

Masennus, se iskee, välillä oikee kovaa. Jopa muhun,peruspositiivisee. Aina jostain siihe pään yllä leijjuvaa pikimustaa pilveekummiskii koitan löytää ees hippusen hopeeta johki kohtaa. Sudenhetkel yöllä,ku vartut et lisälääkkeet alkais helvetillist kipuu ees sen terävimmän kärjenkatkasemaa. Mietit helppoa ulospääsyä.

Tiedät aikamäärän millon lääkkeiden vaikutus yleensä alkaa, lasket sekunti sekunniltaajankuluu ja kidut, kärvistelet, palat tulessa sitä odotellessa, kipulääkkeenpelastavaa pöllähdystä hermostoosi.

Helppo tapa olisi irtautua tästä elämästä. Tappelenkumminkin ajatusta vastaan, vaikka olen välillä jo suunnitellutkin sen ihanviimeisen plokikirjoituksen kirjottamista: Hyvät plokini lukijat. Tämäntekstin ilmestyessä, olen siirtynyt pois tästä kipujen kiduttamasta helvetistä.En kuitenkaa ole edes aloittanut. Kirjoittamista.

Poislähtöön on helppoja teitä: Tarpeeksi yliannostustatietyillä lääkkeillä. Netistä kyllä selviää mitä ja kuinka paljon on otettava,vapautuakseen tuskista. Ranteet auki. Joku aseista asekaapista, sen kokoaminenampumakuntoon, lataus ja pam. Se oli siinä.

Vai oliko? Joudunko uudelleen samaan maailmaan kärsimäänloppuun rangaistukseni vai onko kuolema sittenkään se lopullinen helpotus. Entiedä sanoa. Onko sitä iäisyydessä olevaa herraa olemassa ja jos on, saankosyntini anteeksi ja vapaudun maanpäällisestä helvetistäni….en osaa sanoa.

Sanon kumminkin kaikille asiaa pohtiville. Ollaan täällä,muiden harmina, vaikka piruuttaan. Ei anneta periksi vaan taistellaan hetkihetkeltä, päivä päivältä tätä kurimusta vastaan, joka koettaa lannistaa meitä.Mä kestän, sä kestät kanssa.

(Jatkettu seuraavana aamuna…)

Joo, sattuhan sitä, eilen meikäpappaa. Tosta huomaa, et on se sittenki totta, et noi kovin vahvathermokipulääkkeet aiheuttaa ittetuhosuutta, aikaki ku suurin suositeltu annossitä on ’nautittu’.

Kummiskii nyt on taas hyvä. Tähän ku jaksaa uskoo, ni kestäätollasset, eiliset…

Vittumaisemmukavaa päiväjjatkoo sullekkii sinne!!

Jaksaa se, edes valittaa.

2011-08-16T12:25:00.000+03:00

Minä en jaksa.

Joka paikkaan särkee, koskee ja kolottaa. Mitä tahansa teen, sattuu. En edes viitsi luetella miten ja mihin sattuu, kyllä te tiedätte aikaisempien kirjoitusten perusteella.

Tällaisina päivinä sitä miettii, että mikä on se syy joka auttaa kestämään tällaista kipua. Oikein kovasti kun sattuu, on vaikea löytää syytä.

Onhan niitä, lukuisia ja ”vakiosyiden” lisäksi voi ottaa vaikka sen, että lintu lentää tai sää on juuri sellainen kuin se nyt on. Kaikesta saa etsittyä hyvän puolen, aivan kaikesta kun vaan itse haluaa. Mistä sitten nyt löydän syyn jatkaa elontietä.

Läheltä se löytyy: Hiuksiin, joita minulla ei enää liioin ole, ei satu. Tai sitten niihin sattuu niin vähän, etten muilta kivuilta sitä huomaa. Mitä muuta. Kauniita kukkia ikkunanlaudoilla. Vesi tulee ja menee, ei palele, kun vaan varpaista polviin. Kuinka niitä jalkoja voi palella, kun niistä viimeisten tutkimuksien perusteella puuttuu tunto kokonaan.

Tänään on joku syynä siihen, että lääkkeet eivät imeydy verenkiertoon samalla tavalla kuin eilen. Sama määrä samoja lääkkeitä saman lailla nautittuna: Puoli kourallista nappeja dosetista suuhun, kolme kulausta mustikkakeittoa saattelemaan napit vatsalaukkuun ja päälle kaksi lasillista hyvää ja raikasta LAHDEN vettä.

Toissa yönä keskustelin unessa. Raati koetti päättää elonvuosistani. Huusin, etten noin kauaa halua...

Pakotin itseni syömään tunti sitten. Oli erinomaisen hyvää makkarakeittoa, mutta sain vaan vähän syötyä. Sen päälle otin lisälääkityksen ja nyt odottelen auttaisivatko ne. Kovasti olen koittanut keksiä aivoilleni puuhaa, etteivät ne antaisi käskyä vatsalaukulle tyhjentää itsensä. Lehden, blogien ja muun lukeminen on hyvä, jos teksti miellyttää. Jos taasen ei, pakkaa huono olo heti päälle ja oksennus siirtyy kurkunpään tienoille odottamaan ulospääsyä.

Ulospääsy. Ulospääsy tästä tilanteesta. Se on hyvin lähellä, mutta en tälläkään kertaa mene asekaapille, kokoa ja lataa asetta, aseta sitä ohimolle ja paina liipasimesta. EI en aio vieläkään luovuttaa. Paitsi että luovutan. Kun saamme paperit kuntoon, luovutan asearsenaalini seuraavan sukupolven haltuun.

Kissa tuli rinnanpäälle, lopetan valittamisen ja silitän kissaa. On taas hyvä olla.

Mitä tähä ny otsikoks laittas...

2011-08-09T09:00:00.001+03:00

Olin lähös koirankaa mettää, niiku tuol toises plokis kirjotin.

Meni kumminki kolmevvarttii et sain aamutoimet tehtyy, puettuu, siivoiltuu kämpän säällisee kuntoo ja petattuu sängyn. Just sain päälivaatteetki päälle ja avasin oven… Sataa ja sade senku kovenee. Ny mulle tuli huoli et toivottavasti se Maisa ois ny sellasses kohas, et pääsis suojaa sateelt ettei ny iha läpimäräks kastus.

Ittee ei tänää huvita lähtee sateesee kastuun, enkä jaksa kiivetä yläkertaa hakeen sadevvehkeit. Ne mul kyl on ja hyvät, mut olkoo. Ulko-oven jätin kummiskii auki, et kuulen sateen ja Maisa pääsis sisää. Ulkon on +8 astetta, ois mitä mainioin työskentelylämpötila. Mitää raksahommii en kyl ainakaa ny kykene tekeen, on sevverra voimat pois koko ukost, mut jotai pient käpsehtimist.

Mut nii näyttää olevan monel muullaki, huono päivä, mitäny kolmisenkyt plokitekstii ehin aamutuimaa lukasta.

Noin, nyt tuli märkä Maisa ja hyppäs suoraa kurasil kintuillaa mun mahanpäälle. Pitiki laittaa aamul valkoi paita päälle. Nysse on iha märkä ja kurai.

Kävin antaas Maisalle makkaraa. Se ei oikee kissanruuist perusta. Kinkkupasteijjaaki koitin puristaa tuupist pihalle, mut ei ku ei. Ei oo voimaa käsis. Mut ennemmi loppuu koiralt kusi ku mult konstit. Tipautin tuupin lattialle ja tallasin päälle. Joha turskahti kissalle einettä. Ehkä liikaaki ja tietty ei osunnu lautaselle vaa lattialle. No, söi Maisa ne siitäki. *Kattoo* Joo, söi se.

Tarttee vissii ährytä ittesä takas ylös. Vilu alkaa kapajamaa. On mul kalsarit, verkkarit ja teepaita pääl, sukat ja kahet villasukat, mut silti palelee. Varsinki kintut on ku jäävetee oisivatte upotetut. Takkaa tarttee laittaa tulet pöhiseen. Ohase sit mukavaa, ku kahelt suunnalt kuuluu lempiääntä. Ei lempiväisten, luit vääri. Kaks miellyttävää ääntä: Sateen ropina ja tulen humina.

Päivä se on tämäkin.

2011-08-09T08:08:00.001+03:00

Että tällainen päivä. 06:00

En nouse, en halua nousta, en varmana nouse. Kipulääkkeet, vesi ja ”jokin” syöminen on kumminkin niin kaukana että pakottaa nousemaan. Lääkäri on sanonut, että sinun pitää syödä. Edes jotain, aina kun otat lääkettä. Muuten vatsasi palaa täyteen reikiä, kuin pitsiliina. Lääkkeet on oltava dosetissa että otan oikean määrän lääkettä oikeaan aikaan ja kännykkä muistuttamassa että ota lääkkeet. Kolme kertaa päivässä.

Tiedän, että annostusta pitäisi taas nostaa, mutta en haluaisi olla tokkurassa tämän enempää. Nyt jo tekee vaikeaa saada lääkkeet pysymään sisällä sen aikaa, että ne alkaisivat vaikuttaa. Otan tällä kertaa vain seitsemän erilaista kipulääkettä + muut lääkkeet, juon kolme nielaisua mehukeittoa ja päälle kaksi lasillista vettä. Aivan kuin on neuvottu. Nestettä on juotava riittävästi (=kaksi lasillista) että lääkkeet vaikuttavat toivotulla tavalla. Mehua tai vettä. Vettä, kiitos.

07:30. 1½ tuntia on kulunut lääkkeen otosta. Tuntuu kuin vatsassa ja suolistossa olisi palavaa kiveä. Polttaa ja vatsa möyrii. On huono olo. Sattuu, paljon sattuu. Vaimo soittaa. Vastaan puhelimeen pirteästi, etten huolestuttaisi häntä. Pyytää tuomaan maalta kaupunkiin yhtä ja toista. Kirjoitan kaiken ylös paperille. Kirjoittaminen on hankalaa kun kynä ei pysy kädessä. Sitä on pidettävä nyrkin sisässä että saa kirjoitettua. Käsiala on karmivaa. Laitan paperin ruokapöydälle, siitä sen huomaan viimeistään silloin kun yritän syödä jotain.

Kaikki asiat on laitettava paperille, kännykän tai tietokoneen muistiin. Muuten asiat jää hoitamatta ja se taas hankaloittaisi elontietä.

07:54. Ensimmäinen humaus käy päässä, lääkkeet alkavat vaikuttaa.

07:55 lihaksisto värisee 3 sekunnin ajan. Koira tulee sisään, nuuhkaisee ruokakuppiaan mutta ei syö vaan menee nukkumaan.

07:57. Päässä humisee, ajatus pätkii entistä enemmän, sormet sekoavat koneen näppäimistöllä.

08:03 Kipu on poissa, kuten myös älli päästä. Päätän nousta sängystä, pukeutua ja lähteä lähimetsään kävelemään. En ota tälläkään kertaa köyttä mukaan. Koiran otan.

Oilisikohan pientä kivunpoikasta liikkeellä.

2011-07-22T10:52:00.000+03:00

Siitä onkin aikaa kun tänne on tullut viimeksi kirjoitettua.

Jotenkin tunnen tämän blogin raskaaksi, mutta tänään on hyvä päivä kirjoittaa tänne. Mahtaakohan tämä ”oikean” suomen kirjoittaminen sujua ollenkaan, kun on tullut tuonne toiseen blogiin kirjoiteltua sillä puhekielelläni.

No, yritän. Nyt on kulunut reilut kolme kuukautta edellisestä piikityksestä. Siis siitä, kun selkäydinkanavaani lääkäri painaa paineella kuutta eri ainetta kivunlievitykseen. Tapahtuma kestää kaikkineen noin 3 tuntia, eli se ei ole mikään pikajuttu niin kuin rokotus.

Kipu alkaa taas olla helvetillinen. Vielä eilen pystyin jopa ajamaan autoa. Tuossa ”uudessa” autossa kun on automaattivaihteet, niin ei haittaa vaikka oikea puoli puutuu. Pidän oikeaa jalkaa kaasupolkimella ja jarruttelen vasemmalla. Välillä täytyy painaa oikealla kädellä oikean jalan polvea, että saa painettua kaasua, ettei jää tientukkeeksi. Voimaa, eli tehoa, on nissaninromussa paljon. Niin paljon että naurattaa. Joitain kavereita huvittaa, kun kerron että ajelen vasemmalla puolella. Sehän yleensä tarkoittaa että tekee jonkun asian huonohkosti, kun vasemmalla kädellä tekee.

Noniin, takaisin asiaan. Siis sattuu, helvetisti. Pakko kun oli nousta niin paskalle pääsi nippanappa. Hetki lisää hitautta niin ei olisi enää ollut kiire. Ainoa kiire minulla onkin nykyään enää paskalle.

Sattuu niin paljon, ettei edes 8 kissaa päälläni auta. Raapiihan ne ja leipovat taas nahkan täyteen pikkuriikkisiä reikiä, mutta kipuun ei kissojen toimenpiteet tänään auta. Henkisesti kyllä helpottaa, kun kissat puuhastelevat päälläni ja sängyssä. Myös se on mukavaa, kun VAIMO on oppinut olemaan hössöttämättä.

Huokailee hän tuossa vieressä, television aamusarjaa katsoessa. Otin sitten aamulla normaalit tällaisen kivun hermokipulääkkeet ja aloin odottamaan niiden vaikutuksen alkamista. Kaksi tuntia ja vartti meni eikä kipu alentunut siedettävälle tasolle. Niinpä lisää lääkettä kehoon. Otan nyt vasta yhden kolmasosan maksimimäärästä. Silti on pää sekaisin kuin Haminan kaupunki.

No, kohta olen pihalla kuin lumi-ukko. Hellettä tosin on, lämpötila +33 astetta varjossa. Siinähän lumi-ukkokin sulaa jo makoisasti.

Tällaisina päivinä tulee taas mieleen, että en jaksaisi elää, mutta en myöskään haluaisi kuolla. On niin paljon tekemätöntä ja sanomatonta. Paljon on vielä koettavaa ja nautittavaa. Niin kuin VAIMO, lapset ja heidän jälkeläiset. Toisaalta ”mukavaa” seurata, kuinka omat lapset seilaavat elon aalloilla. Tekevätkö yhtä hölmöjä ”virheitä” kuin itse tuli aikoinaan tehtyä. Itselleni olen luvannut, etten heidän elontiehen puutu, elleivät tule ja kysy neuvoa.

Lisää kuvateksti

Ja taas lipesin valituksen polulta. Tiedäthän sinäkin tilanteen ja tunteen. Sen kun sattuu niin paljon, ettei voi olla sekuntiakaan paikoilaan. Syvälle sieluun sattuu, niin kuin lauloi…..en muista eikä tule mieleen. Nyt alkaa lisäkipulääkkeet vaikuttaa. Sanat katoavat ja teksti ”sammaltaa”. Lienee parasta lopettaa… Kipu kaikkoaa ja vähäinen järjenhiven päästä.

Erittäin vittumaisen mukavaa päivänjatkoa sinullekkin sinne!!

Sivuoireet, jotka jätettiin kertomatta.

2011-04-20T09:25:00.000+03:00

Kerronpa hieman kipulääkkeiden aiheuttamista sivuvaikutuksista.

Kaikenlaisista sivuvaikutuksista kyllä kerrotaan lääkepakkauksen mukana tulevassa lappusessa. Niistä kerrotuista ei nyt ole kyse.

Sivuvaikutuksia kyllä jonkinverran sietää, jos se vie edes terävimmän kärjen kivusta.

Eräs pitkävaikutteinen kipulääke tekee sellaisen sivuvaikutuksen, kuin olisi koko keho puristettu kuiviin. ”Kuin tyhjäksi puristettu sitruuna”, sanoi eräs tuttavani. Itse olen vastaavan kokemuksen kokenut vasta silloin, kun lääkettä ottaa suurimman sallitun määrän mitä vuorokaudessa saa ottaa. Tunne ei ole erityisen mukava.

Vahvimpiin kuuluva hermokipulääke taasen aiheuttaa ”varjomaailman”. Unessa ollessa elää kuin lähes tässä hereillä elettävässä maailmassa, mutta kumminkin sen verran erilaisessa että sen silloin tällöin erottaa. Varjomaailmassa voi olla oikein mukavaa elää, vaikka toisinaan se on kuin pahinta painajaista. Vaikka ihminen ”pyristelisi” unesta hereille, uni jatkuu kuitenkin samasta kohdasta eteenpäin. Kuin olisi vaan laittanut elokuvan tauolle.

Tuo sivuoire on henkisesti aika raskas, kun ei enää oikein tiedä mikä on todellisuutta ja mikä unessa koettua. Varovasti täytyy silmät aamulla avata ja katsella missä on ja mitäköhän on oikeasti tapahtunut. Varovasti kysellen saa selville, että kyseessä oli sittenkin unimaailma eikä todellisuus. Siis jos on kumppani keltä kysellä.

Toinen aika harmittava sivuoire samalla lääkkeellä on muistamattomuus. Hajamielisyys, niin kuin lääkäri asian kirjasi. Tällä en tarkoita sellaista unohtelua jota joskus lähes jokaiselle ihmiselle tapahtuu, vaan astetta-kahta vakavampaa.

Pari esimerkkiä:

Ihminen lähtee autolla kauppaan ja palaa kotiin ilman autoa. Tekee poliisille rikosilmoituksen varastetusta autosta ja ”löytää” autonsa kaupan parkkipaikalta kun seuraavan kerran asioi kaupassa.

On lähdössa kumppanin kanssa asioille, unohtaa että kumppani puhdistaa autoa lumesta ja peruuttaa tämän päälle.

Itseäni harmittaa eniten jatkuva pikkuasioiden unohtelu. Liesi unohtuu päälle, ei muista ottaa lääkkeitä tai ottaa liikaa (tähän on apuna tietysti annostelija sekä matkapuhelin joka muistuttaa, jos sen muistaa pitää mukanaan), ei pukeudu asiallisesti kun lähtee ulos kotoaan, tavaroita unohtuu milloin mihinkin, muistilappu jää kotiin kun menee ostoksille jne.

Edellä kerrotut sivuvaikutukset ilmenee tosin vasta kun käytetään lääkettä maksimiannostus tai lähes.

Näistä sivuvaikutuksista ei lukenut lääkepakkauksessa. Miksi?

Tukilinja.

2011-04-14T12:22:00.001+03:00

Toissapäivänä tuli tukilinjalta postia. Ajattelin että hylkypäätös on tulossa, kun kirje oli niin ohut. Pyysivät siinä yhteen asiaan lisäselvitystä. Olin senverran pöppörössä kipulääkkeistä etten ymmärtänyt mitä asia koskee, paitsi että veroista jotain. Soitin sitten verotoimistoon ja luin kirjeen läpi virkailijalle. Hän oli erittäin ystävällinen ja lupasi toimittaa tarvittavat paperit. Ne tuli postissa tänään, mahtavan nopeaa palvelua!

Nyt lisäselvitykset on laitettu kirjekuoreen saatteen kanssa ja odottaa postiin viemistä pianon päällä. Kun paperit aikanaan päätyvät Helsinkiin pasilanraitiolle, hakemukseni käsittely jatkuu.

Skannaan päätöksen tänne luettavaksi, on se sitten myönteinen tai kielteinen.

Lisätty 02.05.2011: Myönteinen päätös tuli. En skannaakkaa, ku siin on mun nimi ja osote... ;)

On sitä vielä meikä-papasta hyötyä. Jollei muuta niin lapsenlikkana.

Kivut ja lääkkeet.

2011-04-07T00:31:00.001+03:00

Kivut ja lääkket on tämänketaisen sepustuksen aihe.

Nämä ovat omakohtaisia kokemuksia ja esitetyt asiat ovat vain ja ainoastaan omia mielipiteitäni.

Kipu.

Niin moni kokee kivun eri tavalla. Kipukynnys. Se on jokin ihmetys, joka toisilla on korkeampi ja toisilla taas matalampi. Minulla se on, ainakin jos lääkärin puheisiin on uskominen, kovin korkea. Kolme vuorokautta puhjenneen umpisuolen kanssa töitä tehden laittoi lääkärin uskomaan niin.

Kipu. Mitä se on. Ei sitä näy. Ei, et sinä voi olla kipeä, et näytä kipeältä. Eihän kovakaan kipu näy päällepäin, paitsi silloin kun se on niin kovaa että hiki virtaa otsalla tuskasta. Kovin vaikeaa on välillä kertoa miten sattuu ja missä. 'Tavallinen' yleislääkäri vielä kun ei tunne kipua yhtä suurella ammattitaidolla kuin kipupolin kipulääkäri.

Meidän lääkärimme antavat erilaisia kipulääkkeitä kokeiltavaksi erilaisiin kipuihin, vaikka mielestäni kivun poistamisen jälkeen pitäisi yrittää poistaa kivun aiheuttaja.

Yksi kipulääke auttaa yhdellä johonkin vaivaan, toisella taas saattaa käydä niin ettei sama lääke auta yhtään vaan sivuvaikutuksillaan pahentaa tilannetta.

Oikeiden, sopivien, tehoavien ja mahdollisimman vähän sivuoireita aiheuttavien kipulääkkeiden löytäminen kullekkin tarvitsijalle on aina jonkinlaisen kokeilun tulos. Se kokeilu käy välillä hermoon ja aina lompakolle.

Kipu osaa olla erittäin kamala kanssaeläjä. Se vie monesti ihmisen tilanteeseen, jossa taas ollaan perimmäisten ratkaisujen äärellä. Itsemurha auttaisi. Vaan mehän ei anneta periksi. Eletään vaikka muiden kiusaksi.

Kivun mahdollista aiheuttajaa voidaan etsiä erilaisten laitteiden avulla joilla päästään katsomaan ihmisen sisälle ilman, että tarvitsee tehdä leikkaushaavaa. Minunkin vaivan syy löytyi tällaisella laitteella – 40 vuoden etsimisen jälkeen. Kiitos siitä.

Joskus harvoin ihmisellä käy niin hyvä onni, että hänen hoitava lääkäri antaa passituksen kipupolille.

Tiesitkö sinä, että tällainen on olemassa? Minä en tiennyt.

Kipupoli on ensikäynnillä hieman pelottava paikka. Lääkäri on erittäin hyvin perehtynyt kivun poistoon ja hän osaa kysellä aivan eri tavalla kivusta kuin TK lääkäri. Onhan hän erikoistunut kipuun.

Ensimmäinen operaatio minulle tehtiin kipupolilla viitisen (?) vuotta sitten. Koko tarina olisi kohtuuttoman pitkä tässä kerrottavaksi, joten tässä linkki vanhaan blogiini missä se on kerrottu. Tosin Partapapan murteella:

http://partapappa.vuodatus.net/blog/2741888/joulu-pelastettu/

Henkinen jaksaminen.

2011-04-06T12:40:00.002+03:00

Muistivihkossani on kaksi otsikkoa tänne kirjoitettavista blogeista. Valitesn vaikeamman.

Henkinen jaksaminen.

Taas kerron itseeni liittyen.

Kun kumppani sairastuu niin vakavasti että joutuu sairaseläkkeelle on se henkisesti raskas tapahtuma. Ei pelkästään itselle vaan myös kumppanille ja mahdolliselle perheelle. Sairastuneelle kyllä annetaan mahdollisuus käydä psygologin tms. luona juttusilla päätään selvittämässä, mutta mielestäni ainakin yhtä tärkeää olisi sairastuneen kumppanin/perheen saada vertaistukea.Tämä ryhmä on sairaanhoidossa unohdettu kokonaan.

Ihminen jää totaalisesti tyhjän päälle kun hänet repäistään irti työelämästä ja lähes koko elämä on järjestettävä uudelleen. Tunnetiloina on muunmuassa kykenemättömyys, riittämättömyys, turhautuneisuus, itsetuhoisuus ja monia muita joiden listaamisen jätän tekemättä.

Tässä vaiheessa onkin erittäin tärkeää saada pidettyä yhteydet ystäviin ja saada ystävät ymmärtämään se seikka, että tässä on se sama ihminen kuin ennenkin. Häneen voi ottaa yhteyttä aivan samalla tavalla kuin ennenkin ja jutella samanlailla kuin ennenkin. Kyläilyt ja tapaamiset voi pitää ennallaan, tietenkin vamman asettamilla ehdoilla.

Minulla kävi niin hyvä onni, että ystävät säilyivät. Tosin kapakkaillat ei enää onnistu, mutta voihan sitä juopotella joskus vaikka jommankumman luona. Kun saavun kyläilypaikkaan, kaikki tietävät että Timo rysähtää samantien sohvalle ja tekevät tilaa. Olen avoimesti kertonut sairaudestani ja sen aiheuttamista rajoituksista. Nyt ystävät tietävät ja ymmärtävät.

Tuotakin tärkeämpää on kyetä keskustelemaan kumppaninsa ja mahdollisen perheensä kanssa. Saada heidät ymmärtämään vamma ja sen aiheuttamat rajoitteet. Se, että elämä jatkuu ja koetetaan normalisoida elo niin lähelle entistä kuin on mahdollista.

Avun pyytäminen on ollut myös kova paikka opetella. Varsinkin kun itse on aina ollut se auttaja.

Itse ainakin inhoan tuputettua apua. Sitä kyllä esiintyy enää harvoin, kun olen tuputtajalle sanonut että pyydän jos tarvitsen apua.

Minulla meni neljättä vuotta hyväksyä se, että en enään kuntoudu työkykyiseksi ja että töihinpääsyhaaveet on voitava unohtaa. Henkisesti se on ollut kovin rankka paikka. Sitä nimittelee itseään vammaiseksi raakiksi, yhteiskunnan syöväksi, loiseksi ja ties miksi. Mutta elämän on jatkuttava ja tilanteeseen on sopeuduttava.

Joidenkin apulaitteiden käyttöönotto kodin ulkopuolella on myös henkisesti korkean kynnyksen takana. Kun ensimmäistä kertaa lähtee apulaitteen kanssa ulkoilemaan, tuntuu että kaikki tuijottavat ja naureskelevat. Itse aloitin vain pikaisesti käymällä pihassa ja siitä sitten laajensin pikkuhiljaa apulaitteen jokapäiväiseksi käyttöesineeksi, joka kuuluu kodin ulkopuolellakin käytettäväksi kuin esimerkiksi rannekello tai kännykkä.

Kyllä se elämä jatkuu vaikka se ajoittain tuntuu kohtuuttoman raskaalta taakalta ja yöllä suden hetkellä tekisi mieli luovuttaa.

MUTTA! Ei luovuteta. Pysytään hengissä vaikka ihan piruuttaan ja toisten kiusaksi!!

En tästä tämän parempaa saanut. Kommentoi ja kerro omista kokemuksista. Kommenttilaatikkoon tai sähköpostilla: Partapappa@Gmail.com

KAIKKI EIVÄT HALUA ITSESTÄ RIIPPUMATONTA HOITOA!

2011-04-04T15:28:00.000+03:00

Joskus saattaa tulla eteen sellainen sattuma, että itse on tiedottomassa tilanteessa.

Tällä en nyt tarkoita esimerkiksi itsensä vaikka viinalla tiedottomaan kuntoon saattaneita, vaan jonkun kohtauksen tai onnettomuuden seurauksena tiedottomassa tilassa olevia.

Itse ei pysty määräämään kuinka lääkäreiden tulisi toimia ja perilliset kinastelee asiasta.

Toiset haluaisivat lopettaa tehoamattoman hoidon , kenties mahdollinen perintö mielessä, ja toiset pitäisivät mielummin isänsä/äitinsä vihanneksena sängyssä ties kuinka kauan.

Edelläkuvatun tilanteen ratkaisemiseksi on yksinkertain, halpa ja helppo keino. HOITOTESTAMENTTI.

Siinä ihminen itse valitsee, hoidetaanko häntä ja jos niin kuinka kauan. Ainoa ehkä hieman hankaluutta aiheuttava asia on löytää todistajiksi kaksi esteetöntä todistajaa. Tämä tarkoittaa henkilöitä, joilla ei ole edes teoreettista mahdollisuutta saada osuutta hoitotestamentin allekirjoittaneen mahdollisesta perinnöstä.

Tähän kohtaan lisään PAU:n kommentista kohdan, kiitos vinkistä: Lisäisin tuohon vielä, että kun sairas/uupunut menee lääkärille tms, niin olisi hyvä olla toinen ihminen mukana. Silloin toinen voi kysyä ja muistaa sellaista, mitä itse ei ehkä muista. Lisäksi potilas on ikään kuin alakynnessä, joten tukihenkilö mukana vahvistaa sitä, että potilas on tosissaan sairas, koska tarvitsi jonkun mukaan. Kuulin myös, että on lain mukaan lupa vaatia, että keskustelu lääkärin kanssa nauhoitetaan. Näin se on saatavissa myös kirjallisena itselle.

Linkkiä klikkaamalla pääset itse päättämään kuinka toimit!

http://www.stakes.fi/NR/rdonlyres/F989AE90-7107-4AA3-B28A-B8DF5731C746/0/hoitotestamenttiTHL.pdf

Sairaseläkerumba kohdallani.

2011-04-03T17:00:00.000+03:00

Niin.

Sitä ajattelee että kun johtava ylilääkäri kirjottaa B-todistukseen ihmisen olevan työkyvytön ja litanian sairauksien numeroita ja perusteluja, ajattelee että homma on sillä selkee ja eläkkeelle siirtyminen sujuu kuin tuosta vaan.

Mutta ei. Ei se niin mene. 99,9% tapauksissa ensimmäinen työkyvyttömyyshakemus tulee hylättynä takaisin ja siinä ohessa tulee myös ohjeet kuinka vääräksi koetusta päätöksestä voi valittaa.

Ja ihminenhän valittaa, hädissään. Homma pitkittyy ja pitkittyy, kun mistään ei saa ensinnäkään neuvoa kuinka asiassa tulisi 'oikein' menetellä, eikä päätöksessä kerrota hylkäyksen syytä.

Ihminen hermostuu, saattaa masentua ja pahimmillaan pääsee itsetuhoisuus valloilleen. Liekö tuon menettelytavan tarkoitus saada heikoimmat yksilöt karsittua niin, että ajetaan ihminen ahdinkoon senverran pahasti ettei ihmiselle tunnu jäävän muuta vaihtoehtoa kuin itsemurha.

Itselleni kävi niin, että vasta neljäs hakemus hyväksyttiin.

Kiemurat lyhennettynä: Ensimmäisestä hylkäyksestä valitin ja aikaa kului turhaan.

Toisesta en valittanut, mutta keskustelin vakavasti hoitavan lääkärini kanssa, joka oli yhtä ymmällään päätöksestä kuin minäkin.

Kolmas hylkäys tuntui jo ylivoimaiselta ja tuntui, ettei tämä enää kannata. Saunan taakse vaan ja kuula otsaan.

Asioilla on tapa selvitä ja niin kävi minullekkin. Tarkkaa sanamuotoa en muista, mutta tässä ratkaisu pääpiirteittäin:

Soitin ties monennenko kerran eläkevakuutusyhtiööni ja koetin saada jonkun vastaamaan kysymyksiin. Tähän asti oli vastattu vaan, että kaikki tarvittavat tiedot on lueteltu hylkäyspäätöksessä. Ja paskat oli!

Sattui sitten puhelimeen vastaamaan lakimies, joka oli juuri palannut virkistävältä kesälomaltaan ja oli hyvällä tuulella. Hän kertoi minulle että ensinnäkään päätöksestä ei kannata valittaa, vaan heti sen jälkeen kun valitusaika menee umpeen uutta hakemusta vaan sisään.

Eläkevakuutusyhtiöillä näyttää olevan tapana, että ensin kulutetaan hakijan sairauspäivät loppuun ja senjälkeen kaikki liiton maksaman työttömyyspäivärahat. Vasta senjälkeen harkitaan asiaa uudelleen.

Kun kysyin syytä hakemukseni hylkäämiseen, hän vastasi näin: ”Sun kannattaa nyt mennä sen hoitavan lääkäris luo ja sanoo sille, et soittaa meijjän yhtiön johtavalle ylilääkärille”. Siinä kaikki mitä sain hänestä irti. Mutta se riitti, onneksi.

Taas pitempi keskustelu hoitavan lääkärin kanssa ja jälleen odottelua.

Puhelin soi syksyisenä päivänä ja soittaja oli hoitava lääkäri. Hän sanoi, että nyt et usko mitä sinulle kerron. Hakemuksessasi on myönnetty sinun olevan vammoistasi johtuen täysin työkyvytön, mutta hakemus on hylätty sillä perusteella että hakija ei ole masentunut.

Siis mitä??

Puhelussa lääkärini kanssa sovittiin, että minä kirjoitan vielä yhden hakemuksen ja hän (hoitava lääkäri) lähettää uuden B-lausunnon suoraan eläkevakuutusyhtiöön.

Niin paljon minua risoi, että kirjotin hakemukseeni nimeni lisäksi vain yhden perustelun ja se kuului näin: Mulla on selkä paskana eikä päässä vikaa. Masentua EN aio.

Viikon kuluttua tuli hyväksytty päätös.

Vammautuminen ei ole este ottaa vieraat vastaan.

Oman selän tarina.

2011-03-31T19:05:00.001+03:00

Minun tarina selän kanssa alkaa vuodesta 1965.

Silloin minut vietiin ensimmäisen kerran sairaalaan tutkimuksiin kipuilevan selän takia. Kuvattiin röntgenillä useamman kerran. Itselle ei ole jäänyt minkäänlaista muistikuvaa tapahtumasta. Ainut minkä muistan koko päivän kestäneestä reissusta on lääkärin sanat vanhemmilleni pöydän takaa: Pahalta näyttää.

Ko. tapahtuman jälkeen muistan koko lapsuuteni kuulleen kaksi asiaa: Timo, hattu päähän, sekä: Timo, et kanna.

Kouluvuodet meni jotenkin selän kanssa, aina sillointällöin olin hoidossa tai fysioterapeutin ja/tai lääkärin käsittelyssä.

Enemmän selkä alkoi reistailla 14-15 vuoden iässä. Silloin pidimme kavereitten kanssa discoa ja niiden laitteiden, eli kaiuttimien, soitto ja valolaitteiden kantelussa selkä oli discoitojen jälkeen erittäin kipeä. Kaverillani oireili sekä myös ja me keksimme halvan hoidon, millä kipu kaikkosi: Me (TYPERYKSET) kävelimme vuorotellen toistemme selän päällä. Kuului vain rutina ja pauke, mutta kipu lähes lakkasi.

Täysi-ikäiseksi tultuani sain jo itselle kaikki lääkärin kirjoittamat asiat ja röntgenkuvat. Olin ammatissa äänittäjänä, eli istumista aikas paljon mixerin takana. Sen lisäksi illat ja viikonloput bändien/solistien keikoilla joko miksaamassa (istuminen) tai roudarina(kantaminen) Tilanne ei ainakaan parantunut selän kannalta, joten 1983 jätin keikkahommat ja menin ensimmäisen kerran elämässä töihin, mistä sai kuukausipalkkaa.

Hyvä ergonomia työpaikoilla sekä huomion kiinnittäminen työasentoihin ja tuoliin alkoi joskus -80 luvun lopulla. Se auttoi jatkamaan työssä, mutta 1995 lääkäri totesi ensimmäisen kerran, että josko hakisit sairaseläkkeelle.

MITÄ?? MINÄKÖ muka eläkkeelle, älä hassujas puhu, tokaisin lääkärille. Siitä alkoi uuden työpaikan etsintä. Sinnittelin kipulääkkeiden avulla aina vuoteen 2001, koska RAKASTIN työtäni teatterin äänimestarina.

Pakko tuli kumminkin eteen, koska tuli useita yli 3kuukautta kestäviä sairaslomia selästä johtuen. Välillä en päässyt kuin konttaamalla liikkumaan, särkylääkkeet ei oikein auttanut. Vaihdoin äänimestarin hommat tarkastajan virkaan ja taas alkoi työ sujua.

Kävin kerran kaksi kuukaudessa vuodesta 1995 kiropraktikolla, akupunktiossa sekä lääkärissä. Yksityisellä tietenkin, ettei työpaikkalääkäri saisi tietää huonosta kunnostani. Kaikkiin noihin reissuihin paloi paljon rahaa, omasta pussista.

2005 vaihtui työpaikkalääkärin ylilääkäri ja hän otti minut oitis potilaakseen. Ensin muutettiin kipulääkitys täysin ja jumppaohjeet siten, että vain 10% entisestä sai tehdä. Olin urheiluhullu, sen huomasi uusi ylilääkärikin ja entinen vähintään 140 kilometriä viikossa lenkit vähennettiin 7 kilometriin viikossa.

Lääkäri oli jäämässä eläkkeelle ja sen takia vaihtanut erittäin hyvän urheilulääkärin viran ylilääkärin virkaan ja se oli minun pelastus. Hänellä itsellään oli myös tämä harvinainen hermovaurio selässään, tosin lievempänä vasta. Hän tiesi millaista sellaisen selän kanssa on elää ja pystyinkin hänen hoidon ansiosta olemaan töissä vielä kaksi vuotta.

2006 kesällä lääkärini sanoi, että selässäsi on alkamassa romahdusvaihe. Se kestää normaalisti vuoden ja siinä ajassa ihminen lyhenee 3-8 cm.Yli 7 sentin romahdus vie suoraan pyörätuoliin.

Kiva siinä oli odotella työtätehden se vuosi, ajatellen pahinta vaihtoehtoa.

Lyhenin kumminkin 'vain' 5cm ja samalla alkoi työkyky olla nollassa. Lokakuun 13 päivä vuonna 2007 pidettiin kolmas minua koskeva palaveri työmaalla. Paikalla oli kaikki luottamus sunmuut tärkeät henkilöt ja oma lääkärini.

Kerrattiin siinä sairasteluhistoriani kahdelta viimiseltä vuodelta ja lopuksi lääkäri sanoi: Timo. Asia on nyt niin, että sinä lähdet nyt tästä suoraan sairaseläkkeelle.

Meinasi itku tulla silmään, kun tyhjensin tavarani kaapista ja lähdin kotiin.

Siitä alkoikin sairaseläkerumba, mistä kerron tuonnempana. Se on myös hurja mutta opettava tarina!

Muut istuvat pöydän ääressä terassilla.
Meikäpoika aterioi riippukeinusta käsin.

Mukavaa päivänjatkoa sinulle sinne!!

Elämää vammautumisen jälkeen.

2011-03-31T15:41:00.004+03:00

'Ferrari' melkein lähtökunnossa!!
Kuva otettu talvella 2011.

Eräs ystäväni lähetti kuvia heidän omista pienimuotoisista 'vammaisten olympialaisista'. Kamalan hauskaa heillä kuvien perusteella oli. Olympiatulesta lähtien heillä oli kaikki hienosti järjestetty. Harmi vaan, etten muistanut pyytää muista kuvista julkaisemislupaa, näinollen kuva-anti jää tässä tähän yhteen kuvaan.

Ystäväni kertoi, että kummankin puolen pyörien alle laitettiin 'minisuksi' ja ei kun mäkeen!!

Halukkaat voisivat lähettää sähköpostiosoitteeseeni vastaavanlaisia kuvia. Niiden avulla koetan osoittaa, että kyllä se elämä jatkuu vammaisenakin.

partapappa@gmail.com

Mukavaa päivänjatkoa itsekullekkin!!

Lisää avustuspaikkoja

2011-03-29T19:55:00.005+03:00

Löysin ystäväni, jolta puuttuu jalka ja johon tutustuin Ortonissa vaativan kuntoutuksen osastolla, avulla paikan, mistä voi hakea avustuksia muutamasta kympistä 3999 €uroon asti. Nämä avustukset koittavat kattaa sellaista, mitä sosiaalitoimisto tai kela ei maksa.
Yhtenä esimerkkinä on tietokone, tai siihen liitettävät lukemis tai kuulemis apulaitteet.
Lisäks avustelevat mahdollisia autoon tarvittavia apuvälineitä.

Käy tutustumassa sivuihin ja päätä laitatko hakemuksen sisään.

Minä laitoin, katsotaan kuinka käy.
Ohjeet hakemiseen sun muuhun löytyy avustusjärjestön(?) sivuilta
Tässä linkki: http://www.tukilinja.fi/

Täältä löydät lisää avustusjärjestöjä. Tarkista sopiiko joku niistä sinun tilanteeseesi:
http://www.google.fi/search?aq=1&oq=avustusj%C3%A4rjest%C3%B6&sourceid=chrome&ie=UTF-8&q=avustusj%C3%A4rjest%C3%B6j%C3%A4

Erilaisista eläkkeistä ja eläkeläisen tuista voi käydä katselemassa täältä. Jos jokin sopisi sinulle:
http://www.kela.fi/in/internet/suomi.nsf/NET/200801125818EH?OpenDocument

Tässä kuvassa hyvät ystäväni. Vammautumisen jälkeenkin on elämää.
Ruoka ja lettukesteillä kesällä 2010

Pohjatietoa.

2011-03-29T14:01:00.008+03:00

Itseäni harmitti kovin, kun vammauduttuani en saanut mistään tietoa mahdollisista apuvälineistä, tuista enkä avustuksista. Nyt on tarkoitus tänne ajanmittaan kerätä mahdollisimman kattava aineisto aiheista muiden vastaavassa tilanteessa olevien ja heidän omaisten avuksi.

Kaikkein tärkein ohje mielestäni on se, että kun puhut hoitavan tai lausuntoa kirjoittavan lääkärin, kelan virkailijan tai sosiaaliviranomaisen kanssa, niin kerro aina se KAIKKEIN HUONOIN PÄIVÄSI. Sen perusteella saat apua ja tukea.
Jos sanot, et kyllä tämän kanssa pärjää, niin on aikalailla vaikeaa saada enää lausuntoa muutetuksi, kun siellä lukee että pärjäät.

Älä pärjää. Sinä saat olla kipeä ja tarvitset apua. Avun pyytäminen ja apulaitteiden käyttö edellyttää usein hyvin korkean henkisen kynnyksen ylittämistä. Anna aikaa itsellesi tottua uuteen tilaisuuteen.

Minulla meni melkein neljä vuotta, ennenkuin pystyin hyväksymään sen, ettei minusta tule koskaan enää työkykyistä. Tällähetkellä työstän päässäni aihetta, kuinka rohkenisin aloittaa rollaattorin/pyörätuolin käytön. Siihen mennee todennäköisesti vielä aikaa.

Aivan ensimmäiseksi: KUN alat toipua ensijärkytyksestä, ota yhteyttä kelaan ja kysy aluksi minkälaisia tukia ja avustuksia on mahdollisesti juuri sinulle/omaisellesi saatavilla. Tukien ja avustuksien saamiseen vaaditaan yleensä lääkäriltä C-lausunto:
http://www.tohtori.fi/?page=4069997&search=c-lausunto

Tästä pääset kelan vammaistukisivustolle, sieltä näet millaisia tukia sinun on mahdollista hakea ja saada:
http://www.kela.fi/in/internet/suomi.nsf/NET/150801124859EH?OpenDocument

Vammaispalvelulaki takaa vammaiselle avustajan vähintään 30 tunniksi kuukaudessa. Myös kuljetustukea saa, minimissään 18 matkaa kuukaudessa. Matka tehdään taksilla, josta vammainen maksaa julkisen liikenteen taksan. mukaan saa samaan hintaan yhden avustajan ja matkalla voi pysähtyä kerran maksimissaan 15 minuutiksi.

Toiseksi: Ota yhteyttä kuntasi apuvälinelainaamoon. Sieltä saat kaikenlaista elämääsi helpottavaa laitetta ja apuvälinettä. Apuvälinelainaamoon riittää useimmiten asiantuntijalausunto. Kiropraktikko, fysioterapeutti tai muu vastaava voi kirjoittaa apuvälinesuosituksen. Jos kuitenkin haet lääkäriltä C-lausunnon, ei muita lausuntoja tarvita.
Apuvälinelainaamosta saa esimerkiksi vuodepöydän, joka helpottaa vuoteessa ateriointia ja kannettavan tietokoneen käyttöä. Sieltä saa lisälsi muunmuassa keppejä, kyynärsauvoja, sukanvetolaitteen joka on erittäin kätevä laite saada sukka jalkaan, noukkijan jolla voit kumartumatta poimia lattialta tai muualta tarvitsemasi esineen/tavaran. Pyörätuolin ja rollaattorin voit saada. Myös painehaavaumia ehkäisevän patjan voit saada ja paljon kaikkea muuta apuvälinettä, mitä en vielä näin alkuvaiheessa tiedä. Soita ja kysy!!

Kolmanneksi: Ota yhteys paikalliseen sosialiviranomaiseen. Sosiaalitoimisto kustantaa esimerkiksi tukikahvoja, korotettuja wc istuimia, teettää remontin että pääset esimerkiksi pyörätuolilla vessaan ja kylpyhuoneeseen. Sieltä kautta saat myös henkilökohtaiseen hygienian hoitoon tarvittavia apuvälineitä.
Sosiaaliviranomaiselta voi myös anoa kuljetustukea, jos et itse kykene ajamaan autoa. Pääset liikkumaan taksilla julkisen liikennevälineen taksalla. Tämän parempaa linkkiä en aiheesta vielä löytänyt, mutta tästä selvinnee perusasiat: http://www.hel.fi/hki/sosv/fi/Vanhusten%20palvelut/palvelut/kuljetustuki

Jos taas tarvitset käsihallintalaitteilla varustetun auton, sen hankintaan voi kysyä avustusta sosialiviranomaiselta.
Tarkista myös, että oletko oikeutettu ajoneuvon perusveron vapautukseen: http://www.ake.fi/NR/rdonlyres/13662A41-30D6-4EFB-BE6E-FE175BBA05F7/0/D602.pdf

Pyydä myös lääkäriltäsi invapysäköintitunnusta varten lausunto, jossa todetaan vammasi haitta-asteen olevan YLI 12. Sillä lausunnolla saat invapysäköintitunnuksen, jolla voi pysäköidä koko EU:n alueella ilmaiseksi. Myös muita etuja saat ko. tunnuksella, niistä eduista saat tiedon invapysäköintitunnuksen mukana.

Niille joilla riittää intoa perehtyä tarkemmin vammaistukilakiin kannattaa käydä täällä:
http://www.finlex.fi/fi/laki/smur/2007/20070570?search%5Btype%5D=pika&search%5Bpika%5D=vammaistukilaki

Tarkista, onko juuri sinulla mahdollisuus saada avuksesi henkilökohtainen avustaja. Täältä hieman lisätietoa asiasta: http://www.avustaja.fi/ha_jarjestelma.html

Sain vielä kommenttina vinkin, että kannattaa pyytää kaikesta mitä kysyt vastaus myös kirjallisena.
Näin sinulla on näyttöä, jos oletkin toiminut väärin jonkun kelan asiakaspalvelijan sanomisen pohjalta.

Kaikki saamasi lausunnot ja todistukset sun muut paperit kannattaa heti kopioida ja säilyttää alkuperäiset järjestelmällisesti esimerkiksi mapissa.

Itse skannaan neuvon saatuani kaikki paperiset lippuset, lausunnot, päätökset sun muut asiaani liittyvät paperit koneelle yhteen kansioon. Sieltä ne on helppo lisätä sähköisen asioinnin liitteeksi. Nykyään kun hakemuksia ei tarvitse jättää paperiversiona, jos sinulla on pankkitunnukset joiden avulla voit asioida eri virastoissa sähköisesti.

Tämä apupaketti on vasta aivan alkuvaiheessa. Jos ja kun tiedät aiheesta enemmän kuin minä ole ystävällinen ja kerro se minulle, niin saan kaiken mahdollisen avun ja tuen kerrottua tarvitsijoille.

Vielä yksi vinkki, josta omakohtaisesti on ollut huomattavaa hyötyä. Kun asioit eri laitoksissa, kuntoutuksessa tai eri viranomaisten kanssa joko henkilökohtaisesti tai puhelimitse OLE YSTÄVÄLLINEN. Silloin saat parasta palvelua. Koska vieläkin pitää paikkansa vanhan kansan viisaus: Niin metsä vastaa, kuin sinne huudetaan.

Jos ja kun kumminkin jossain vaiheessa alkaa jokin asia kesken asioinnin harmittamaan, varaa lähellesi syötävää ja juotavaa. Veren sokeriarvon laskiessa ihmisestä tulee usein kiukkuinen ja kärttyinen. Tätä voi ehkäistä syömällä ennen asiointia tai sen aikana.

Kaikki vinkit on henkilökohtaisten kokemusten perusteella käyttökelpoiseksi havaittu. Toivottavasti ne pätevät yleisessäkin käytössä.

Vanha ja vielä tarvitsee pelleillä.

Enää ei taitasi tuo temppu onnistua !

Kuva on otettu loppukesällä 2009.